Artikkelit tunnisteilla ‘stressi’
Haasta itsesi liikkumaan!
Liikkumattomuus noussut toistuvasti otsikoihin korostaen siitä aiheutuvaa kasvavaa riskiä terveydelle ja hyvinvoinnille. Vaikka liikunnan terveysvaikutukset ovat kiistattomat, silti liikkumattomuus väestössä lisääntyy. Syitä lienee monia pandemiasta etätyöhön, mutta nykyajan elämäntavat ja elinympäristö eivät juurikaan kannusta fyysiseen aktiivisuuteen kuten aiempina vuosikymmeninä. Liikkumattomuus on merkittävä yhteiskunnallinen haaste – Lapsista ja nuorista noin kolmannes, aikuisista neljännes ja ikäihmisistä vielä…
Lue lisääHuolehdi aivoterveydestäsi!
Terveet aivot mahdollistavat toiminta- ja työkyvyn. Aivot pitävät työelämän haasteista ja tehtävistä, mutta jatkuva ylikuormitus ei ole niille hyväksi. Moni kertoo liiallista kiireestä, väsymyksestä, riittämättömyyden tai jaksamattomuuden tunteesta. Stressi ja uupumus haittaavat autonomisen hermoston optimaalista toimintaa. Ihminen ylikuormittuu ja on jatkuvassa hälytystilassa, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi muistiongelmia ja haitata näin uusien asioiden tallentumista lyhytkestoisesta työmuistista…
Lue lisää