KAUKORANTA_PETRA

Fysi Partners vahvistui ja rekrytoi uuden liiketoimintajohtajan

Fysi Partners Finland Oy:n OmaFysio -klinikoiden verkostoon kuuluu jo n. 500 fysioterapia- ja
kuntoutusyritystä ja niiden yli 700 toimipaikkaa 302 paikkakunnalla. Tänä vuonna Fysi Partnersin
osakkaaksi on liittynyt 25 kokenutta fysioterapiayritystä eri puolilta maata.
Fysi Partners hoitaa verkoston itsenäisten yritysten isoja, usein valtakunnallisia asiakkuuksia. Näille
asiakkaille on tarjolla maan kattava, yrittäjävetoinen fysioterapeuttien verkosto. ”Vahva verkostomme
osoittaa, että yrittäjävetoiselle toiminnalle on vielä tilaa suomalaisten terveyspalvelujen tuottajina.
Yrittäjät ovat tutkitusti sitoutuneita asiakkaidensa hoitoon, mikä näkyy saamissamme erittäin hyvissä
asiakaspalautteissa”, toimitusjohtaja Aino Sainio sanoo.

Voimakkaasti kasvanut Fysi Partners saa elokuun alussa uudeksi liiketoimintajohtajakseen
kuntoutusalalla pitkään toimineen Petra Kaukorannan (kuva). Hän on koulutukseltaan sekä
kauppatieteen maisteri että fysioterapeutti. Kaukoranta on toiminut aiemmin mm. Fysi
Partnersin neuvonantajana, toimitusjohtajana perheyritys FysioSporttiksessa sekä hallituksen
puheenjohtajana Relaxion Oy:ssä.

Lue koko tiedote tästä linkistä