canstockphoto4242664

Haasta itsesi liikkumaan!

Liikkumattomuus noussut toistuvasti otsikoihin korostaen siitä aiheutuvaa kasvavaa riskiä terveydelle ja hyvinvoinnille. Vaikka liikunnan terveysvaikutukset ovat kiistattomat, silti liikkumattomuus väestössä lisääntyy. Syitä lienee monia pandemiasta etätyöhön, mutta nykyajan elämäntavat ja elinympäristö eivät juurikaan kannusta fyysiseen aktiivisuuteen kuten aiempina vuosikymmeninä.

Liikkumattomuus on merkittävä yhteiskunnallinen haaste

– Lapsista ja nuorista noin kolmannes, aikuisista neljännes ja ikäihmisistä vielä harvempi liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Väestön liikunnalla on kansantalouden lisäksi merkitystä muun muassa väestön työ- ja toimintakykyyn, terveyteen ja hyvinvointiin, oppimiseen, yhteisöllisyyteen, kotouttamiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn, sotilaalliseen suorituskykyyn ja ilmastonmuutoksen torjuntaan (lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö).
On tärkeää, että liikkumattomuutta tulee ratkoa sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoiden rakenteellisella yhteistyöllä; kuntien, kotien, koulujen, liikunta- ym. alan yritysten, urheilu- ja harrastusseurojen lisäksi työpaikoilla, terveyskeskuksissa, laitosasumisessa, jne. Kaikilla ikäluokilla tulee olla mahdollisuus nauttia ja hyötyä liikkumisesta, ja yhteiskunnan tulee varmistaa, että edellytykset siihen ovat kaikkien saavutettavissa.

Päätös liikkua on kuitenkin aina omakohtainen.
Tehdään ryhtiliike kesäksi ja lisätään liikuntaa arkeen ja lomaan!

Jokainen voi löytää itselleen sopivan liikuntamuodon, oli se sitten kävelyä, tanssimista, pyöräilyä tai joukkuelaji. Aloittaminen kannattaa tehdä omasta lähtötasosta käsin ja pikkuhiljaa lisätä liikunnan määrää, tehoa ja voimaa. Jo pienikin määrä liikuntaa on parempi kuin ei lainkaan. Tärkeintä on löytää sellainen liikuntamuoto, joka tuntuu mieluisalta ja motivoi jatkamaan. Varsinkin kesäaika tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia myös ihan arkiliikuntaan, pihoilla, mökeillä, rannoilla, metsissä.

Liikunnalla on myös positiivinen vaikutus mielialaan. Se vapauttaa endorfiineja ja auttaa lievittämään stressiä, ahdistusta ja masennusta. Kaikki liikkuminen lisää energisyyttä, parantaa keskittymiskykyä ja edistää yleistä hyvinvointia.

Jos etsit apua oman liikuntaohjelman suunnitteluun, neuvoja vammojen ehkäisyyn tai hoitoon, tai yksinkertaisesti kaipaat lisämotivaatiota aktiivisempaan liikkumiseen, kannattaa kääntyä lähimmän OmaFysio -yrityksen puoleen. Asiantuntijafysioterapeuttien osaaminen on monipuolista sekä aktiivisten liikkujien tukemisessa että sohvaperunoiden innostamisessa ja ohjauksessa kohti terveellisempää elämäntapaa. Tule kehon keväthuoltoon!